Lautapelit kirjastossa?

Noin kuukausi sitten viikottaisessa pelitapaamisessa eräs pelikavereistani toi mukanaan Tampereen kirjastosta lainaamansa Marrakesh-lautapelin. Alun hämmästelyn jälkeen olin positiivisesti yllättynyt ja päätin ottaa tarkemmin selvää missä vaiheessa kirjastoista on voinut lainata lautapelejä.

Kävellessäni kohti Tampereen kaupunginkirjaston päärakennusta Metsoa mietin miksei tätä ole hoksattu aloittaa jo aika päiviä sitten. Soimasin samalla myös itseäni siitä että edellisestä kirjastokäynnistäni oli jo luvattoman kauan. Nyt minulla oli kuitenkin täydellinen tekosyy astua kirjastoon ja selvittää mistä näissä lainattavissa lautapeleissä onkaan kyse. Metsossa minua odotti kuitenkin vain tyhjä hylly lasten ja nuorten osastolla. Täällä niitä olisi pitänyt olla!

En luovuttanut vaan kiusasin kysymyksillä Tampereen kaupunginkirjaston lasten ja nuorten osaston osastonjohtaja Anu Hakaria, joka suostui ystävällisesti vastaamaan kysymyksiini.

Mistä siis kaikki sai alkunsa? Osastonjohtaja kertoi sen saaneen alkunsa asiakasaloitteesta. Aloitteen innoittamana kaupunginkirjasto päätti kokeilla lautapelien sopivuutta lainattavaksi aineistoksi. Mikään täysin vieras asiahan lautapelit eivät Tampereellakaan ole, sillä Hakari kertoo niitä olevan useassa kirjastossa paikan päällä pelattavina versioina. Alussa lautapelilainaaminen olisi vain pääkirjaston lasten- ja nuortenosaston kokeilu, jossa testattaisiin sopivatko pelit lainattavaksi vai ei. Jos pelit kestävät useita lainauskertoja ja niillä olisi kysyntää, laajennettaisiin niitä lainattavaksi myös muihin kirjastoihin Tampereella. Lautapeleille ei Hakarin mukaan ole varattu erikseen mitään projektirahaa vaan niiden hankinta toteutetaan kirjasto- tai osastokohtaisilla aineistomäärärahoilla, eli samoilla rahoilla kuin muukin lainattava aineisto. Kyseessä ei siis ole mikään määräaikainen projekti, eikä siihen ole saatu varoja erikseen mistään, Hakari tarkentaa.

Itse lautapelien lainaustoiminta aloitettiin maaliskuussa 2012 ja niitä kohdellaan kuin tavallisia kirjoja, eli niiden laina-aika on 28 vuorokautta. Ainut ero kirjojen lainaamiseen on se, että pelit pitää palauttaa kirjastoissa asiakaspalvelutiskille eikä niitä voi palauttaa palautusautomaattiin.

Huomattuani tyhjän pelihyllyn kiinnostuin tietenkin valikoimissa olevien pelien tarjonnasta. Mitä pelejä siis on tarjolla ja millä perusteilla kirjasto valitsi juuri nämä lautapelit. Tämän tekstin kirjoitushetkellä lainattavana ovat seuraavat pelit:

  • Alias
  • Bohnanza
  • Dominion Valtakunta
  • Huojuva torni
  • Marrakesh
  • Menolippu
  • Monopoly Tampere
  • Qube—maantieto
  • Qube—suomen kieli
  • Pandemia
  • Rushhour
  • Trivial Pursuit
  • Twister

Hakarin mukaan kaikista kysytyin peli on Monopoly Tampere. Ei mitenkään yllättävää.

Lainattavista peleistä etenkin Bohnanza, Dominion Valtakunta, Marrakesh, Menolippu ja Pandemia lämmittivät tämän lautapeliharrastajan mieltä. Mukaan oli saatu erinomaisia pelejä eikä pelkästään Alias, Monopoli, Trivial Pursuit -kauraa (vaikka nekin listoilla ovat)! Hakari kertoikin listan syntyneen lautapelejä myyvien liikkeiden henkilökunnan suosituksien avulla. Myyjien avulla pyrittiin löytämään sellaisia pelejä jotka soveltuisivat lainaustoimintaan, eli pelejä jotka pysyisivät pelattavina vaikka yksi tai kaksi osaa olisikin kadoksissa.

Hakari jatkaa kertomalla että kirjasto aikoo täydentää pelikokoelmaansa keväällä toteutetun asiakaskyselyn vastauksien avulla. Kyselyssä asiakkaat saivat siis itse ehdottaa lainattavaksi omia suosikkipelejään. Hakari kehuukin lasten ja nuorien antaneen monia hyviä vinkkejä lisättäviksi peleiksi. Kokoelmaa tullaan täydennettävän aivan lähiaikoina suosituimmilla peliehdotuksilla. Mitä pelejä Tampereen kaupunginkirjastoon ilmestyy, pysyi kuitenkin vielä mysteerinä.

Vaikka lautapelien lainaaminen ei olekaan ollut toiminnassa vielä pitkään, halusin silti kysyä miten alku on lähtenyt liikkeelle ja onko pelien lainaamisen kanssa ollut ongelmia. Hakarin mukaan lautapelit on otettu vastaan innostuneesti. Niiden hyllypaikka pääkirjastossa on näkyvällä paikalla lasten- ja nuortenosaston palautushyllyssä ja yleensä hylly on tyhjänä ja kaikki pelit lainassa! Ongelmia, kuten osien katoamisia tai pelien rikkoutumisia, ei ole myöskään tullut vielä vastaan yhtään. Hakari myöntää kuitenkin että lautapelit ovat omanlaistansa aineistoa eli nekin kuluvat käytössä, joten lautapelien kirjastokäytön elinkaarta on hänen mukaansa vielä tässä vaiheessa ennustaa.

Jos kuitenkin lainatulle lautapelille tapahtuu jotain ja jokin osa katoaa, ei Hakari ole siitä kovin huolissaan. Kirjaston pelithän valittiin hänen mukaansa juuri tämä asia huomioiden. Osastonjohtaja tarkensi vielä, että kaikissa katoamis- ja vauriotapauksissa mahdolliset korvausasiat katsotaan aina tapauskohtaisesti. Mitään erillistä korjaus- tai korvausbudjettia lautapeleille ei Hakarin mukaan ole joten toivottavasti kirjaston lauta- ja korttipelit pysyisivät mahdollisimman kauan pelikelpoisina.

Mutta entäpä tulevaisuus? Tampereen kaupunginkirjaston tapauksessa Hakari kertoo seuraavaksi vuorossa olevan lautapelien lainaustoiminnan laajentaminen muihinkin kirjastoihin ja aikaisemmin mainittu pääkirjaston kokoelman laajentaminen. Hänen mukaansa muualla Tampereella on vain Messukylän kirjastossa 5 lainattavaa peliä, mutta suunnitteilla on muille kirjastoille tarjottava valintalista erilaisista lautapelivaihtoehdoista, joita muut kirjastot sitten voivat käyttää hyväkseen miettiessään lautapelien tarjolle tuomista. Syksyllä lautapelejä toivottavasti siis lainaavat myös muutkin kaupungin kirjastot kuin vain pääkirjasto ja Messukylän kirjasto.

Tiedusteluihini Hakarin omista lautapelimieltymyksistä hän vastaa pelaavansa tällä hetkellä perheensä kanssa kotona Menolippua (Eurooppa ja USA), Trivial Pursuitia ja Quben maantieto-boxia. Kavereiden kanssa tulee usein pelattua pubeista löytyviä pelejä, jotka pääosin ovat tietokilpailutyyppisiä pelejä.

Lopuksi Tampereen kaupunginkirjaston lasten ja nuorten osaston osastonjohtaja Anu Hakari vinkkaa siitä, että lautapelit ovat paljon lainassa ja katoavat hyllyiltä lainaan hyvinkin nopeasti. Kannattaakin siis varata peli hyvissä ajoin. Varaaminen on ilmaista ja näin varmistaa että saa haluamansa pelin kun se palautuu kirjastoon.

Kiitän Hakaria vastauksista ja jään arvailemaan mitä pelejä jatkossa onkaan tulossa lainattavaksi. Ehkä pitäisi vinkata itsekin jotain sopivaa lainattavaksi kelpaavaa hyvää lauta- tai korttipeliä. Mutta mikä onkaan tilanne muualla Suomessa? Kuinka monella paikkakunnalla on jo lautapelien lainaustoimintaa kirjastoissa? Onko Tampere perinteiseen malliin hitaasti kehityksen häntäpäässä vai modernisti kehityksen etunenässä?

Oli tilanne muualla mikä tahansa, on tämäkin Tampereen tapaus loistava esimerkki siitä mitä omalla aktiivisuudella voikaan saada aikaan. Samaa kannattaa siis tehdä muuallakin, eli ei muuta kuin palautelappuja ja -viestejä kirjoittamaan!

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.