Tampereen lukiokoulutus säästöjen kynsissä

OAJ Pirkanmaan puheenjohtaja Kaj Raiskio kirjoittaa hyvin YLE:nkin uutisoimasta Tampereen kaupungin tekemistä säästöistä lukiokoulutukseen.

Raiskio kirjoittaa blogissaan näin:

”202 lukiokurssin leikkaus tarkoittaa 10 opettajan vakanssin verran vähemmän tunteja. Lisäksi leikkaukset vaikuttavat suoraan opettajien palkkoihin. Lukioissa on ollut käytössä koeviikkojärjestelmä, joka työnantajan mukaan on aiheuttanut palkkavääristymän. ”Vääristymä” aiotaan korjata leikkaamalla jokaisen opettajan palkkaa. Esimerkiksi jos opettajan palkanmaksun perusteena on 22 kurssia, hän saa ensi lukuvuonna palkan 20,9 kurssin mukaan. Tämä tarkoittaa lähes 5 % ansionlaskua samasta työstä, mitä hän nyt tekee. Näin ei toimita muissa Pirkanmaan kunnissa.”

Tämä tehdään vielä kaiken lisäksi juuri kouluvuoden loputtua, jättäen Tampereen lukioiden opettajille varmasti aika ikävän fiiliksen heidän siirtyessä kesälomille.

Yhtäkkiä on keksitty säästökohteeksi ”koeviikkovinouma”, joka tarkoittaa siis seitsemänpäiväisessä koeviikossa sitä, että kaksi oppituntia jää opettamatta että saataisiin tilanne missä oppilailla ei olisi montaa koetta samana päivänä. Nyt nämä kaksi tuntia otetaan palkasta pois ilman että annetaan mahdollisuutta pitää näitä tunteja oppilaille. Tämän ”vinoutuman” voisi korjata (ja olisi voitu korjata aika päiviä sitten) helposti lyhentämällä koeviikkoa viiteen päivään, pitämällä pidempiä pohjatunteja ennen kokeita, säätämällä lukujärjestyksiä tms. mutta käytännössä homma näemmä toimi niin että Tampereen kaupunki haluaa lomauttaa lukioidensa opettajat näiltä ajoilta.

Tähän kun lisätään ylituntikatto, sijaiskiellot, käyttövaroissa säästämiset, yhä suurenevat kurssikoot, opettajien juoksuttaminen koulujen välillä (kurssi siellä, kurssi tuolla) ja etenkin hurja yli 200 kurssin poistaminen oppilailta tämän uusimman suunnitelman mukaan jne. alkaa kyllä tuntua että Tampereen lukioiden oloja kurjistetaan lievästi ilmaistuna kohtuuttomasti.

Koko homman kruunaa ehkä hämmentävin kommentti hetkeen Tampereen toisen asteen johtokunnan puheenjohtajalta Matti J. Mäkelältä, joka kommentoi suurenevien opetusryhmien positiivisia puolia näin:

”Kokemukseni mukaan suuressa joukossa asetelma, että kaveria ei jätetä, korostuu paremmin kuin pienissä luokissa.”

Ei herranen aika. Meinaako Mäkelä oikeasti että oppilastovereiden tuki isoissa opetusryhmissä kasvaa ryhmän koon mukana? Ja jos tuollainen fiilis kasvaisikin, niin mitäköhän siellä vaakakupin toisella puolella oikein on negatoimassa tätä ”positiivista” vaikutusta merkityksettömäksi? Tahtoisin oikeasti nähdä Mäkelän perustelevan hieman tarkemmin tätä isojen ryhmiäkokojen autuutta. Jos samalla viritellään tiukkia ylityökattoja, sijaiskieltoja, tukiopetuskieltoja (kun siis ei saa tehdä ylitöitä), pidempien kokeentekoaikojen lopettamisia lukivaikeuksisille oppilaille (mistä tunnit tälle lisätyölle kun kaikki tällaiset karsitaan pois?), syventävien kurssien karsimisilla (joiden avulla voidaan esim. pakollisilla kursseilla keskittyä vain oleellisimpiin asioihin)… En ihan heti haluaisi olla isossa ryhmässä opiskelija jolla olisi ongelmia pysyä ryhmän mukana. Aika rankan luoton Tampereen kaupunki antaa opiskelutovereille ja viis veisaa motivoidun ja ammattimaisen opettajan ammattitaitoisesta tuesta opiskelijoille.

Lainaan Tampereen klassillisen lukion opettajaa Hannu Sinisaloa:

”Kaupungin päättäjien olisi syytä tunnistaa yksi asia: aina, kun puututaan koulujen resursseihin esim. kurssitarjontaa vähentämällä ja ryhmäkokoja kasvattamalla, maksajina ovat lopulta opettajat. Heidän tilipussinsa on riippuvainen siitä, kuinka monta tuntia he opettavat. Ovatko kaupungin päättäjät tosiaan halukkaita kurittamaan motivoitunutta ja ammattitaitoista henkilöstöään (kuten tuoreessa laatukäsikirjassamme linjataan) moninkertaisesti? Ympäryskuntien työpaikat alkavat olla kohta kiinnostavia.”

Ymmärrän hyvin miksi Tampereen lukioiden opettajat ovat vetäneet herneen nenään kaupungin tavasta ja etenkin ajoituksesta tehdä näitä hyvin nopeasti kehiteltyjä säästökikkailusuunnitelmia. Sanoisivat edes suoraan että kyseessä on palkan alennus ja lomautus, eikä yrittää peitellä toimiaan ajoittamalla päätökset koulujen loppuun ja paketoimalla sen ”vinoutuman korjaamiseksi”.

Eli voin hyvin yhtyä opettajien närkästykseen tällaisista ”hyvän kesän toivotuksista”. Jännityksellä odotan mitä päätöksiä asiasta on juuri näilllä hetkillä tehty…

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.