Vihreiden puoluekokous 2013 – sunnuntai

Sunnuntai alkoi aamupalalla ja myöhästymisellä ryhmäpalaverista. On se kumma kun ei kulje busseja Otaniemeen sunnuntaiaamuna kuin 50 min välein 😛 no joo, ehkä olisi pitänyt olla aamupalalla ripeämpi. Itse kokouksesta sentään myöhästyimme vain 3 minuuttia ja ehdimme juuri sopivasti äänestämään aloitteista.

Aloitteista oleellisimmat taisivat olla alkoholin myynnin avaamiseksi pienpanimoille ja baareista ulos. Harmi ettei Juhana Suoniemen muutosesitys myös väkevämpien viinojen myynnin avaamiseksi (luvanvaraisena) mennyt läpi. Juhanan muutosesitys hävisi vain muutamalla äänellä (alle viidellä).

Toinen aloite joka äänestytti oli kahden puheenjohtaja malliin siirtymisen selvittäminen, joka sitten hyväksyttiin. Tätä on nyt kuulemma melkein joka toinen vuosi vatvottu ja asian myllytys jatkuu edelleen. Noh, asiaa siis selvitetään ja jatkossa se tullee jälleen puoluekokouksen äänestykseen.

Poliittisessa keskustelussa pyydettiin liki 100 puheenvuoroa jolloin ne jouduttiin rajaamaan kahdesta minuutista minuutin pituisiksi. Moni puhuja oli tästä nyrpeänä. Tätä oli mielenkiintoista seurata sillä asiat ja näkökulmat vaihtuivat vinhalla vauhdilla. Tässäkin puolueen ”isot nimet” olivat samalla viivalla meidän muiden kanssa (eli minuutin kohdalla rimpautettu kello ajan loppumiseksi oli ihan yhtä armoton kaikille).

Olisikohan kolmepäiväisessä puoluekokouksessa järkeä (jonka selvittämisestä lauantaina menikin läpi aloite). Ainakin olisi aikaa paremmin jäsenistön poliittiselle keskustelulle, jonka puutteen esim. Heikki Sairanen toi minuutin puheessaan esille ja sai puoluekokoukselta raikuvat aplodit. Toisaalta kolmipäiväinen häppeninki voisi rajoittaa osallistujamääriä ja nostaa kustannuksia sekä osallistujille että yhdistyksille.

Puoluehallituksen jäsenet ja valtuuskunnan kaksi varapj:tä valittiin (toisena meidän Jaakko Stenhäll) sekä tietty valtuuskunnan jäsenet. Tampereelta sinne valittiin Jaakko Mustakallio, Veli-Matti Partanen ja Juhana Suoniemi sekä varalle Hanna-Kaisa Heilimo sekä Olga Haapa-Aho.

Valintojen jälkeen käytiin vielä keskustelua seuraavasta poliittisesta ohjelmasta jossa kaivattiin osallistamista, radikaaliutta mutta myös sitä että se voisi olla meidän kaikkien vihreiden poliittinen ohjelma.

Kokemuksena puoluekokous oli positiivinen, innostava ja mielenkiintoinen. Oli myös mielenkiintoista seurata miten media käsitteli toi esille puoluekokousta. Päällimmäiseksi nousi alkoholin myynti, kahden pj:n järjestelmä ja vihreiden miesten parrat. Ollaan oleellisen äärellä.

Ehkä ensi kerralla voisi itsekin avata sanaisen arkkunsa ja osallistua enemmän, tässä meinaan Vihreät tuntuvat hyvältä puolueelta tällaiselle ”keltanokallekin”, osallistua voi ties mihin jos vain intoa, paloa ja halua löytyy.

20130526-163615.jpg

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.