Kaikenlaista säätöä

Vihreää politiikkaa

Viiden puolueen koalitio kokoomuksen, demarien, vihreiden, vasemmistoliiton ja rkp:n kesken on nyt lyöty lukkoon ja puolueiden neuvottelijat säätävät pormestariohjelmaa sekä paikkajakoja luottamustehtäviin julkaistavaan kuntoon. Samaan aikaan vanha valtuusto kokoustaa vielä ja tekee päätöksiä seuraavan vuoden budjetista.

Itse olen ulkona koko kuviosta ja odottelen maltilla milloin selviää vihreille tulevat luottamuspaikat ja milloin niitä voi alkaa hakemaan. Oletuksena on se, että minkään luottamuspaikan saaminen itselleni tehtäväksi on haasteellista, mutta riippuen mitä paikkoja on tarjolla, ei täysin mahdotonta.

Samaan aikaan Tampereen vihreiden syyskokouksessa saatiin uusi pj ja hallitus vuodelle 2013. Onneksi olkoon Juhana Suoniemi ja koko uusi hallitus. Itse päätin jättäytyä uusien innokkaiden hallituslaisten tieltä lepäämään vuodeksi, joskin tarjouduin toimimaan yhdistyksen taloudenhoitajana jos hallitus niin päättää. Saa nähdä miten käy.

Elektroniikkaongelmia

Toisaalla olen onnistunut kaatamaan kahvia järkkärini päälle joka nyt toimii enää osittain. Pari nappulaa ei enää reagoi ja laite haisee kahville. Hyvä että kuitenkin toimii jotenkin. Turhan hyvä tekosyy toisaalta päivittää Full-HD kykenevään laitteesee ja siihen että saan vihdoin perustason kittilinssin (14-42)…

Samalla vanhempi iPad lopetti yhteistyön latausliittimensä kanssa. Ei siis synkkausta iTunesiin ja latauskin onnistuu vain rebootilla latausjohto kiinni ja hitaahkosti. Muuten vehje ihme kyllä pelittää.

Autorintamalla Honda Jazz jaksaa porskuttaa ilman suurempia vikoja ja ylitimme juuri 100 000 km rajan. Likainen tuo vehje on, joten pesua se kaipaisi ja pian.

Lautapeleistä

Lautapelirintamalla odottelen Eclipsen lisäosaa ilmestyväksi ja jossain välissä haen paikallisesta liikkeestä Power Gridin pohjoismaat/Britannia -kartan. Muutoin pohdin miten lähestyn tulevaa joulua lautapelivideoiden suhteen. Kaksi videota pitäisi vielä tehdä sekä ehkä lyhyehkö yhteenveto lautapelivuodesta. Joululahjasuosituksia en varmaan tänä vuonna tee, mutta katsotaan nyt.

Movember

Tärkein viimeisenä, eli Movemberin varjolla kasvatan itselleni viiksiä (ja partaa) marraskuun ajan.

”Ei pahalle parta kasva”

Jaa-a, tiedä häntä 🙂

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.