Päivähoidon ja perusopetuksen johtokunnan kokous 7.3.2013

Kuva: Matthewross / wikimedia.org

Kuva: Matthewross / wikimedia.org

Huomenna on ensimmäinen PaPeJo:n kokous, joka taitaa olla yksi viimeisiä kokouksiaan uudella kokoonpanolla aloittavista johtokunnista. Vuoden alussahan vanha johtokunta piti vielä yhden kokouksen, joten jotain toimintaa tammikuussakin oli tällä saralla.

Pyrin johtokunnan jäsenenä aina kirjoittamaan blogitekstin esityslistasta ja täydentämään tekstiä sitten kokouksen jälkeen jos kokouksessa ilmeni jotain erikoista tai merkittävää. En siis kirjoita kahta eri tekstiä (ennen ja jälkeen kokouksen) vaan täydennän aina yhtä tekstiä/kokous. Jatkossa pyrin kirjoittamaan tämän esityslistatekstin myös huomattavasti aikaisemmin…

Esityslista

Esityslistan ja sen liitteiden läpi lukeminen oli hieman hassua, kiitos ison paperinivaskan ja sen, että suurin osa paperista oli viime vuoden talouden katsausta ja palvelusopimuksen selityspapereita. Aika paljon tietoa näin uudelle johtokunnan jäsenelle yhdellä istumalla.

Alla olevan esityslistan liitteet ja tarkemmat pykälät löytyvät kaupungin sivuilta, eli täältä: Esityslista.

Pykälä/Otsikko
14 / Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
15 / Päivähoidon ja perusopetuksen johtokunnan pöytäkirjanpitäjän määrääminen
16 / Pöytäkirjantarkastajien valitseminen
17 / Läsnäolo- ja puheoikeuden myöntäminen
18 / Päivähoidon ja perusopetuksen johtokunnan esityslistojen ja pöytäkirjojen julkaiseminen ja tiedotusvastaavan nimeäminen
19 / Päivähoidon ja perusopetuksen johtokunnan ja sen alaisten viranhaltijoiden pöytäkirjojen nähtävillä pitäminen
20 / Ajankohtaiskatsaus
21 / Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen vuoden 2013 palvelusopimuksen tarkistaminen
22 / Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä ja riskienhallinnasta päivähoidon ja perusopetuksen tuotantoalueella
23 / Kuntalain mukaisen otto-oikeuden käyttäminen päivähoidon ja perusopetuksen johtokunnassa
24 / Päivähoidon ja perusopetuksen toiminnan ja talouden katsaus 12/2012
25 / Päivähoidon ja perusopetuksen tulospalkkiomittaristo vuodelle 2013
26 / Apulaisrehtorin virkojen perustaminen perusopetuksen tuotantoyksikössä
27 / Päivähoidon ja perusopetuksen johtokunnan kokoukset kevätkaudella 2013
28 / Päivähoidon ja perusopetukseen kuuluvien viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat
29 / Tiedotusaineisto

Mitään ihan ihmeellistä en esityslistassa huomannut, joskin ajankohtaiskatsauksessa oletan että puheeksi nousee 13 päiväkodin remontoimissuunnitelmat, josta kaupunki onkin julkaissut lyhyen tiedotteen.

Viime vuonna viilattua palvelusopimusta päivähoidon osalta ehdotetaan laajennettavaksi n. 20 uudella hoitopaikalla nostaen kaupungin tarjoamien hoitopaikkojen (onkohan nämä nyt jotain laskennallisia paikkoja?) yli 8000 paikan. Muuten taloudellisen puolen suhteen viime vuosi meni pakkaselle 2 miljoonalla, eikä vuosi 2013 tule olemaan yhtään sen mukavampi talouden osalta. Toivottavasti tilaajapuoli antaa riittävät resurssit tuottaa laadukasta ja riittävää päivähoitoa ja perusopetusta.

Pykälässä 25 minua mietitytti tulospalkkiomittaristo henkilöstölle vuodelle 2013. Olen ymmärtänyt että viime vuonna henkilöstölle ei maksettu lainkaan tulospalkkiota ja tämän hetken taloudellinen tilanne huomioiden tilanne taitaa olla sama myös tänä vuonna. Millainen rooli siis on tällaisella tulospalkkiomittaristolla jota ei käytännössä tulla käyttämään? Tämä oletuksella että tulospalkkio tipahtaa nollaan jos/kun ei pysytä talouden raameissa (käytännössä siis niin ettei se ole henkilökunnan ”syy” vaan todennäköisemmin tahallinen/tahaton alibudjetointi tilaajan puolelta) niin se tarkoittaa ettei henkilökuntaa palkita mitenkään hyvästä työstä? Mitä muita palkitsemisjärjestelmiä papejon puolella on olemassa? Noh, kokouksessa varmaan tästäkin kuviosta saa jotain lisätietoa.

Veikkaan että kestää kauan ennen kuin pääsee sisälle Tampereen kokoisen kaupungin päivähoidon ja perusopetuksen järjestämiseen liittyviin yksityiskohtiin. Aika iso määrä yksiköitä ja henkilökuntaa on kyllä tämän johtokunnan listoilla ja saa nähdä millaisia asioita joudummekaan kokouksissa käsittelemään.

Mielenkiinnolla odotan ensimmäistä kokoontumista.

Itse kokous

Pöytäkirja kokouksesta löytyy pöytäkirjahaulla täältä.

Kokoonnuimme siis virastotalolla ja heti alkuun huomasin, että neljä johtokunnan jäsentä on Kalkusta tai Kalkunvuorenkadulta. Läntinen Tampere on siis hyvin edustettuna. Lisäksi yllätyin siitä miten paljon virkamiehiä istuu kokouksissa meidän kanssa. Heitä taisi olla melkein yhtä monta paikalla kuin meitä luottamushenkilöitä…

Ajankohtaisissa asioissa käytiin läpi mm. kaupungin juokaisemaa päiväkotien sisäilmakorjaussuunnitelmista. Mitään uutta tai erikoista siinä ei tullut vrt. julkaistuun lehdistötiedotteeseen (löytyy Tampereen kaupungin sivuilta). Homma etenee siis vaiheittain.
Hurjasti rakennetaan ja remontoidaan vuosina 2013 ja 2014.

Kuulimme myös, että A1 kielen valinnat ovat laajentuneet: kiinaa, espanjaa jne. on ilmestynyt saksan, ranskan ja tietty englannin rinnalle (jonka osuus edelleen reipas 80%). Tampere taitaa tässä asiassa olla ihan maan kärkipäässä. Hienoa!

Tulospalkkaus oli tosiaan sellainen, että jos kaupungin tulos jää oletettua huonommaksi, ei tulospalkkausta tule. Toisaalta se ei ole onneksi ainut tapa palkita hyvästä työstä. Mitkä ne muut ovat ja millaisia rahoja niihin on varattu jäi epäselväksi.

Kokous meni siis täysin esitysten mukaisesti ja pääosin tutustuttiin sekä johtokunnan tehtäviin että edellisten vuosin tulokseen sekä palvelusopimukseen. Paljon on vielä opittavaa seuraavissakin kokouksissa joista seuraavalla kierretäänkin jo hieman kenttää ja tutustutaan eri alueen tiloihin.

Palaan asiaan kun kokouksen esityslista tulee julkaistaan.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.