Lautapelikaupan setä turisee itseään kiinnostavista asioista.
Huomenna se sitten alkaa, lomamatkamme Euroopan poikki… junalla. Tai siis huomenna mennään toki ”kelluvalla hotellilla” ensin Tukholmaan ja lennämme lopuksi vielä Edinburghista Tampereelle mutta muuten matka hoidetaan junailemalla. Maanantaina on...
Näin kesäloman ollessa aivan hilkulla päätin tehdä kesäkuun videoksi kollaasin parista kolmesta mukaan mahtuvasta korttipelistä, mutta sitten päätin jakaa tämän neljään osaan (pääosin ihan sen takia kun Boardgamegeek ei osaa...
Nyt on paljon odotusta ilmassa, kun Suomessa väännetään hallitusta ja koulua on jäljellä enää kaksi viikkoa. Pahin kiire on kiirehditty mutta paljon on vielä edessä. Kesän matkaakin pitäisi suunnitella enemmän,...
Giljotiini napsahtaa ja pää putoaa vallankumouksen Ranskassa ja tavoitteena on saada kovimman mestaajan titteli. Guillotine on hyvin tuurivoittoinen korttipeli aika erikoisella teemalla. Tässä siis toukokuun video:
Eduskuntavaalithan olivat katastrofi vihreille ja suuri voitto perussuomalaisille. Oikeastaan kaikki muut vain hävisivät erinäisiä määriä paikkoja ja pitävät tätä (Keskustaa lukuunottamatta) torjuntavoittona. On mielenkiintoista nähdä millaista politiikkaa Persut ajavat ja...
Pari kolme Pandemia-peliä pelanneena satuin huomaamaan hieman kärsineellä boksilla varustetun version Tamperelaisessa kirjakaupassa ja kävin kokeilemassa josko siitä saisi alennusta. Sen verran sain hintaa alennettua että kaupat tuli ja pitihin...
Nyt alkoi ennakkoäänestys ja parin viikon sisällä on itse äänestyspäivä. Kävin jo itse äänestämässä joten se on hoidettu, kun olen vaalipäivänä äänestyspaikalla ”töissä”. Hyviä ehdokkaita löytyy täältä: www.vihreat.fi Pirkanmaalaisia hyviä...
Eilen lauantaina oli pienen tauon jälkeen taas päivä toreilla Vihreiden vaaliteltalla. Keli on talvinen ja satoi lunta/räntää eikä keskustorilla ollut ketään muuta puoluetta vaalityötä tekemässä. Vasemmistoliitto oli kuulemma kuninkaankadulla ja...
Dixit. Hauska ajanviete 4-6 pelaajalle, jossa vanhan kunnon Kymppitonni-ohjelman tyylillä koitetaan keksiä upean näköisistä korteista sopivan vinkeä vihje jonka yksi muu pelaaja tunnistaisi samalla kun muut pelaajat laittavat oman korttinsa...
RoboRally. Hauska, kevyt, sekava ja aivoja (välillä) nyrjäyttävä ”ohjelmointipeli” jossa kisataan roboteilla läpi hämmentävän tehdasradan. Nopein voittaa ja hitaimmat/heikoimmat saavat laaserista kylkeensä. No joo, ihan hauskaa monella pelaajalla mutta turhan...
Tampereen Vihreät ry järjesti keskustelutilaisuuden Tampereen Pantin auditoriossa torstaina 20.1 aiheenaan Pirkanmaan raidehankkeet. Alustajina ja panelisteina olivat Mikael Nyberg liikenne- ja viestintäministeriöstä, Pirkanmaan liiton maakuntajohtaja Esa Halme, Suomen liikenneliittoa edustava...
Nimipäivälahjaksi saamani Mallorca oli peli jota kiertelin Prismoissa/Citymarketeissa ja hieman nyrpistin nenääni, että tokkopa tuosta on mihinkään vaikka 2010 vuoden aikuistenpeli -leiman olikin saanut kylkeensä. Sitten sain sen lahjaksi ja...