Yhä useampi opettaja kokee työmääränsä ylittävän sietokyvyn

Yli puolet(!) luokanopettajista kokevat että heidän työmääränsä on ylittänyt sietokyvyn! Missään muussa kunta-alan henkilöstöryhmässä näin kokevien osuus ei ole näin korkealla tasolla.

Työterveyslaitoksen Kunta 10 -tutkimus paljastaa karua faktaa siitä miten koulutuspuolella opettajille on kasautunut yhä enemmän oppituntien ulkopuolisia tehtäviä. Samalla oppilaiden sekä heidän huoltajieen kanssa toimiminen vie entistä enemmän aikaa ja energiaa.

Lisäksi OPS-uudistukset, digiloikat ja pedagogiikan sekä koulujen toimintakulttuurin kehittäminen vaativat uudistumista, kehittymistä ja kehittämistä.

Joku roti tässäkin pitää olla.

Miten me opettajat jaksamme eläkeikään asti? On selvää että opettajia pitää tukea enemmän niin oppituntien ulkopuolisen tehtävien tekemisessä kuin oman opettajuutensa kehittämisessäkin. Samalla tulee kuitenkin myös jotenkin pystyä rajaamaan sitä tehtävien kirjoa ja määrää jota opettajien oletetaan tai määrätään tekevän.

Valtakunnan tasolla pitää myös saada opettajien työmäärä paremmin näkyville ja kehitetään palkkausta sekä reilummaksi että selkeämmäksi. Siksi onkin surullista että vuosityöaikakokeilun aloittaminen perusopetuksen puolella epäonnistui kun neuvottelut työantajapuolen kanssa katkesivat äskettäin.

”Tarttis varmaan tehrä jottain.”

Tutkimuksen tuloksissa oli myös positiivisia uutisia mm. sen osalta, miten johtajuus on kehittynyt ja siinä miten vahvasti opettajat uskovat jaksavansa työelämässä eläkeikään asti.

OAJ:n uutinen tutkimustuloksista: http://www.oaj.fi/cs/oaj/Uutiset?&contentID=1408918684753&page_name=Tutkimus+Opetusalalla+yha+useampi+kokee+tyomaaran+ylittavan

Kunta10 -tutkimus: https://www.ttl.fi/tutkimushanke/kunta10-tutkimus/

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.