Sähköauto on ympäristölle ystävällinen

(Julkaistu Aamulehden mielipidepalstalla 22.6.2016)

Toisin kuin Autotuojat ry:n puheenjohtaja Tero Kallio Aamulehden artikkelissa (AL 17.6.2016) väittää, sähköauto on Suomen oloissa aina vähäpäästöisempi kuin vastaava polttomoottoriauto kulki se sitten bensalla, (bio)dieselillä tai maa-/biokaasulla.

Sähköauton päästöt koostuvat sähköntuotannon aiheuttamista päästöistä. Silti näitä usein verrataan virheellisesti suoraan polttomoottoriautojen moottoreiden tuottamiin päästöihin jättämällä täysin huomiotta polttoaineiden tuottamisen, kuljettamisen ja jalostamisen aiheuttamat päästöt sekä energiahäviöt.

Suomessa autoon ladattava sähkö on verraten vähäpäästöistä. Kivihiilellä ja turpeella meillä käytetystä sähköstä tuotettiin vuonna 2015 n. 10% kun hiilidioksidipäästövapaiden tapojen osuus sähkön tuotannosta oli melkein 80%.

Täysin päästötöntä sähköautoilu Suomessa ei tietenkään ole, mutta kun paikallinen sähköntuotanto aurinko- ja tuulivoimalla lisääntyy ja samalla pohjoismaiset sähkömarkkinat muuttuuvat yhä hiilidioksidivapaammiksi niin tällöin voi kyllä olettaa, että sähköautoilla tullaan ajamaan vuosi vuodelta entistä vähäpäästöisempiä kilometrejä.

Laajemminkin katsottuna liikenteen kaikkien osa-alueiden sähköistäminen toisi meille suuria mahdollisuuksia niin ilman laadun parantamiseen, energiatehokkuuden kehittämiseen, omavaraisuuden parantamiseen, ilmastonmuutoksen taittamiseen kuin talouden sekä vientiteollisuuden kehittämiseen.

Tuomo Pekkanen, sähköautoilija, Tampere

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.