Lautapelivuosi 2021

Vuosi 2021 oli lautapelaamisen näkökulmasta siedettävä. Koronan takia meno alkoi hyytyä uudelleen vasta joulukuun puolella, kun kevään suvannosta vain päästiin taas kesään.

Viikkopelit Lautapelikahvila Tavernassa siis jatkuivat edelleen, kun vain tilanne sen salli. Jatkoin jonkin verran pelaamista myös soolona, etenkin Dune Imperiumia, mutta se osuus väheni muutoin jonkin verran viime vuodesta. Edelleen vaimon kanssa pelaaminen pysyi tosi vähäisenä kiitos ristiin menevien työvuorojen.

Isommista tapahtumista livenä yritti uudelleen Essen, jonka aikana olin lomalla, joten en siihen osallistunut. En edes digitaalisesti, sillä jenkkien poissaolo tapahtumasta latisti vahvasti etäosallistumisen järkeä. Lautapelaamaan, Ropecon jne. pysyivät edelleen joko kiinni tai etäilynä. Vuoden valopilkku olikin Pöydällä Digital, josta iso kiitos sen järjestäneille tahoille. Tapahtuma oli toimiva ja sopivan kokoinen sekä täynnä itseäni kiinnostavaa keskusteluohjelmaa. Pelatakin digitaalisesti olisi voinut mutta en edelleenkään välitä juurikaan digipeleistä oikeiden ihmisten kanssa.

Duuni Lautapelit.fi:n Tampereen myymälän myymäläpäällikkönä sujuu edelleen sujuvasti, vaikka korona edelleen vaikuttaa työssä maskeineen ja kuvioineen. Lisäksi loppuvuodesta alkoi näkyä myös saatavuusongelmia tuotteissa jne. Kuluvat pari vuotta ovat olleet siis kohtuu raskaita, mutta on toki sanottava että voisi olla huomattavasti, huomattavasti, hankalampaakin. Olen onnekas siltä osin.

Videopuolella jatkoin peliesittelyvideoiden tekemistä Lautapelit.fi uutuuspeleistä ja tein pari soolopelivideota lisää. Streamien tekeminen oli vähän suunnittelilla mutta se on teknisesti niin paljon tilaa ja tekniikkaa vaativaa että olen jättänyt ne tekemättä. Kuvausvaloja sentään hankin parin ledivalaisimen muodossa vähän eri juttujen tekemistä varten.

Jatkoimme myös Lautakunta-podcastia, kaikesta korona-säädöstä huolimatta, normaalilla kaksi jaksoa kuukaudessa tahdilla. Vuonna 2021 pääsimmekin jo jaksoon numero 98. Kiitos edelleen Lautapeliopas.fi ja Mikko Saari tämän mahdolistamisesta sekä sponsoroinnista. Lisäksi Annika Saarto on ollut tänä vuonna todella tärkeässä osassa tuottajana ja vieraiden sekä aiheiden kehittämisessä. Podcastin tekeminen on kuitenkin käynyt melko raskaaksi itselleni, vaikka aina keskusteluun päästyäni olen niistä suuresti nauttinut. Kaikki se oheisvalmistelu ja jälkisäätö on tuntunut tänä vuonna tavallista raskaammalta.

Podcastia voi seurata Soundcloudista tahi seurata youtuben kautta. 2022 on tarkoitus nauhoittaa vielä kaksi oikeaa jaksoa ja sitten lopettaa (ainakin väliaikaisesti) lautakunta-podcastin tekeminen tässä muodossaan. Jakso 101 olkoon siis sen kuvion viimeinen tuotos.

Pääpiirteittäin 2021 on siis ollut kaikesta hieman raskas ja vaihteleva lautapelivuosi. Kuten viimekin vuonna, en jää kaipaamaan vuosia 2020-2021 juuri millään tasolla.

Alla käsittelen sitten hieman tarkemmin lautapelaamisiani ja lautapelaamista yleensäkin vuonna 2021 seuraavin väliotsikoin:

  • Pelaamani pelit
  • Parhaat pelikokemukset 2021
  • Videot ja Podcastit
  • Omat lautapeliprototyypit

Pelaamani pelit

Lyhyesti: 69 eri pelissä yhteensä 203 pelikertaa tai erää. Enemmän kuin pelimäärät, tippuivat erilaisten pelien pelaamisen määrä. Keskityin selvästi vähenevissä pelimäärissä tiettyihin peleihin. Tällaista kehitystä olikin nähtävissä peliporukassamme. Pelimääriin ei ole laskettu iPadilla tai tietokoneella pelattuja pelejä, jotka olisivat tuoneet varmastikin usemman pelin lisää mm. Potion Explosionia, Terraforming Mars, Wingspan, Galaxy Truckeria tai Tichua. Koska en pelaa ihmisiä vastaan digitaalisesti, niitäkään ei näissä listoissa ole (ja vaikka pelaisin, en pitäisi niistä kirjaa).

Numeroiden valossa lautapelaamisen määrä jatkoi lievää laskua viime vuoteen verrattuna. Pelejä on silti kertynyt mielestäni ihan kohtuullisesti kaikkeen ympärillä tapahtuvaan nähden.

Five and Dime 2021
Vuosittainen pelikertojen muutos.

Tarkempi lista pelaamistani peleistä löytyy kätevimmin boardgamegeek.com sivustolta.

Parhaat pelikokemukset 2021

Erillinen kooste vuoden 2021 parhaista pelikokemuksista löytyy täältä: https://www.tuomopekkanen.fi/top-30-lautapelit-2021 tai listan voi katsoa myös videomuodossa alta:

Videot ja Podcastit

Alla jonkin verran tilastotietoja lautapelivideoistani, joita ehdin tehdä Pelilaudan kääntöpuoli -videokanavalleni ja kyseisen kanavasta yleensäkin. Tilastojen mukaan videoitani on nyt katsottu virallisesti yli 23 000 tuntia. Näyttökerrat lähestyvät 600 000 kappaleen rajaa ja tilaajia kanavalla on nyt hieman yli 1200 kappaletta.

Lautapelivideoita tuli tehtyä siis yhteensä 21 kappaletta. Ei siis läheskään sitä mitä vuonna 2020 tuli väsättyä.

Näihin tilastoihin voi edelleen olla tyytyväinen, etenkin kun videotuotantoni on edelleen pääosin Lautakunta-podcastin tekemistä (ja politiikkapuolella aktivoitumista). Osa energiasta videoiden osalta meni myös toisen (sähköauto-teemaisen) kanavani sisällön tekemiseen. Myös Koronan hieman arkipäiväistettyä, ei ole ollut myöskään erillistä syytä tehdä suuria määriä Lautapelit.fi -esittelyvideoita samalla tahdilla kuten tapahtui vuonna 2020.

Tässä 12. youtube-vuoteni tilastoja (päivitetty 3.1.2022):

Vuoden lisäykset201720182019202020212010 – 2021
Videoita+19+41+46+55+21265
Tilaajia+122+109+78+120+981 237
Näyttökerrat52 22457 12653 63169 32961 143590 043
Katseluaika (h)2 300,52 361,22 328,42 857,42 206,923 573

Youtube-kanavani katsotuimmat videot:

Kaikki näyttökerrat,
2010 – 2021
Näyttökerrat,
vuosi 2021
Mökkipelit 2 – Skip-Bo (36 700)
Carcassonne (23 500)
7 Wonders (17 200)
HeroQuest (13 200)
Afrikan Tähti (12 000)
Eclipse (11 900)
Mökkipelit 1 – Uno (10 200)
Monopoly (9 000)
Agricola (8 600)
Heitä Sikaa -peli (7 700)
Mökkipelit 2 – Skip-Bo (6 935)
Carcassonne (2 187)
Afrikan Tähti (1 881)
Top 30 Lautapelit 2020 (1 597)
Mökkipelit 1 – Uno (1 442)
7 Wonders (1 261)
Monopoly (1 129)
Top 30 Lautapelit 2021 (934)
Eclipse 2nd Expansions and Add-Ons (899)
It’s a Wonderful World LPFI (836)

Omat lautapeliprototyypit

Vuonna 2021 ei valmistunut mitään näyttämisen arvoista peliprototyyppien saralla. Oikeastaan into tehdä protoja millään tasolla on ollut melko pieni. Pientä innostuksen pilkahdusta aina välillä tulee, mutta lopulta en ole saanut mitään etenemään, jollei pieniä ajatusleikkejä parin eri rakenteen kanssa lasketa.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.