Koeajoja

Sunnuntainen myyjäishässäkkä on nyt ohitse ja elossa vielä ollaan. Hassua oli olla tänään maanantaina vapaalla ja silloin olikin aikaa kierrellä pikkaisen autokaupoilla ihmettelemässä taas muutamia menopelejä. Tässä muutamia mielipiteitä:

PriusToyota Prius oli auto jota ajelin n. 45 min Pirkkalan ja Tampereen välillä ja vaikutti kyllä aika mielenkiintoiselta systeemiltä. Kulutus ajotietokoneen mukaan oli takaisintulomatkalla keskimäärin alle 5 litran, mutta varmastikin todellisessa käytössä tuo 5 litraa jäänee siihen mihin tuolla pystyy pääsemään. Ohjaajan paikalla ratin ja penkin säädöt tuntuivat hieman vanhanaikaisilta kun rattia pystyi vain nostamaan tai laskemaan ja penkinkin säädöt eivät olleet edes niin kätevät kuin vanhassa Puntossamme. Silti itselleni sain hyvän ajoasennon ja itse ajaminen oli kyllä intuitiivista ja pehmeää. Eniten tykkäsin vaihteistosta ja hiljaisuudesta, vähiten takapaksin mataluudesta, joka rajoittaa hieman kuljetettavien tavaroiden kokoa. Onko Prius 29 950 euron väärti on sitten ihan toinen asia. Automaattinen vaihteisto ja ilmastointi, sekä pieni kulutus tuon kokoluokan autossa ei ole halpaa muillakaan merkeillä, joten jatkotutkimuksia on tehtävä…

Muut ajoneuvot jotka tsekkasin olivat Hyundai i30 joka automaatilla ja 1,6 litran dieselmoottorilla maksaa n. 24 000 euroa. Koeajamani bensa-automaatti oli tiloiltaan kyllä kiitettävä, mutta Priuksen automaattiin verrattuna tuntui kyyti melko nykivältä ja kone otti kierroksia miten sattuu. Jarrutkin tuntuivat siltä, että nenä oli tuulilasissa jo ennen kuin kerkesi edes ajatella jarruttamista.

Yritin päästä koeajolle Honda Jazzilla, mutta mistään ei löytynyt tähän hätään automaattivaihteista versiota. Pieni autohan tuo on verrattuna edellisiin testaamiini, mutta takapaksi on silti riittävän iso normaaliin elämiseen eikä missään muussa autossa ole vielä tullut vastaan niin kätevää takapenkin aukomista kuin Jazzissa. Hintakaan ei ole mahdoton (n.18 000 euroa) automaattiversiolla. Jazz ei edes kuluta ihan mahdottomia (EU 5,8 l/100km), mutta enempää ei pysty sanoa ennen koeajoa ja koeistumista.

Hyundai i30:n farmariversio sekä Skoda Fabian farmariversio tulee Suomeen 2008 helmi-maaliskuussa, joten niitä pääsee ihmettelemään vasta silloin. Molemmat voisivat olla oikein mielenkiintoisia vaihtoehtoja siihen kun Fiat Puntosta aika jättää 🙂

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.