Matkapäiväkirja, päivä 15

Edinburgh

Kirjoitettu junassa kello 13:49

Aamupala ja juna-asemalle, Eli perinteinen ratkaisu. Paikallisbussit Walesissa ovat kovaäänisiä ja vain kohtalaisesti aikataulussa. Tämä on ollut meille hyvä asia sillä olemme ehtineet autoihin jotka ovat olleet myöhässä eli me olemme päässeet kaikkialle ajoissa 🙂

Bangorista pääsimme kivuitta Creween, jossa vaihdoimme junaa kohti Edinburghia ja sitten alkoikin myöhästely. Jossain pohjoisemmassa meni juna rikki ja koko rataosuus jumitti. Junamme on siis rankasti myöhässä, ehkei tunteja mutta ainakin tunti tuhlaantui odotteluun.

Siinä mielessä oli taas onni onnettomuudessa, että Tiinan opiskelupaikan varmistamisen takia ostamamme nettiaika junassa (6£ / 3h) tulee hyvään käyttöön. Ja oli tullut tieto perille Suomeen että Tiina ottaa opiskelupaikan vastaan. Juhlistimme asiaa kolmioleivällä ja energiajuomalla.

Vihdoin Edinburghissa

Loppujen lopuksi junamme myöhästyi 95 minuuttia. Edinburghin asema oli remontin alla ja hämmentävintä oli autotie koko aseman läpi jota pitkin taksit ajoivat. Outoa. Ulos astuttuamme tuli muutenkin erikoinen olo, sillä toisella puolella oli vanhaa kivikaupunkia ja toisella puolella kallioseinämää/kukkulaa.

Komea on Edinburgh, pakko myöntää. Ja lyhyen ajan jälkeen tuli selväksi millä Skotit maataan myyvät: viski ja kiltit.

B&B:mme on siisti, rauhallisella alueella ja yllättävän lähellä ydinkeskustaa. Huomenna pitäisi sataa kaatamalla mutta saa nähdä miten se haittaa linnareissuamme…

20110620-092034.jpg

20110620-092057.jpg

20110620-092106.jpg

20110620-092122.jpg

20110620-092242.jpg

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.