Koulujen rehtorit ja päiväkotien johtajat avain hyvään työyhteisöön

Ei näin.

Olen OAJ Pirkanmaan YSI-jaoksen (YSI = yleissivistävät opettajat, eli peruskoulujen, lukioiden ja yleissivistävän aikuisopetuksen (kansalais- ja työväenopistojen) opettajat.) puheenjohtajana sekä Vesilahden kunnassa rehtoreiden kanssa tiivistä yhteistyötä tekemällä oppinut näkemään koulujen johtajien merkityksen työyhteisön hyvinvoinnissa.

Hyvä johtaja tekee päätöksiä (eikä vain välttele vastuuta) ja perustaa ne avoimille periaatteille (eli voi perustella miksi tehdään asia X tavalla Y) ja varaa aikaa työntekijöille heidän osaamisestaan ja jaksamisestaan huolehtimiselle.

Koulut ovat jatkuvassa muutostilassa, nyt enemmän kuin ehkä moneen vuosikymmeneen, joten rehtoreiden itsensä jaksaminen ja osaaminen ovat äärimmäisen tärkeitä siinä, miten koulut ja opettajat kykenevät, jaksavat ja haluavat muuttaa toimintakulttuuria kouluissa ja päiväkodeissa.

Ne viestit, mitä olen kuullut Tampereen kaupungin koulujen suunnalta ovat melko huolestuttavia. Ryhmäkoot, tuntikehykset ja palkkausresurssit sijaisia varten on vedetty niin säästöliekille, että rehtoreilla on liki mahdoton tehtävä pitää koulujen taloutta hallinnon ja valtuuston asettamissa normeissa.

Aliresursointi on ongelma, jolle rehtorit eivät voi mitään, ei Vesilahdella eikä Tampereella.

Jos haluamme oikeasti lisätä opetustunteja, pitää osaavat opettajat töissä terveinä ja motivoituneina sekä toimia terveissä koulu- ja päiväkotitiloissa, se vaatii lisää rahaa. Edes nykyisellään jatkaminen ei onnistu ilman lisärahaa, jos otamme selkeän aliresursoinnin huomioon.

Pohjataan talousarviot todellisuuteen ja jos oikeasti halutaan puhua laadukkaasta kasvatuksesta sekä perusopetuksesta, annetaan sen näkyä myös resurssien puolella. Pelkissä puheissa annettu tuki ei lämmitä.

Puheet ei lämmitä rehtoreita jos painetta olla ottamatta sijaisia kasvatetaan (eli annetaan hallinnosta kielto ottaa sijaisia). Puheet eivät myöskään lämmitä opettajakuntaa joka läkähtyy työmääränsä sekä muutospaineiden alle samalla kun heidän palkkapussinsa pienenee tuntikehysleikkauksien takia.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *