Politiikan vuosi 2015

Vuosi 2015 oli politiikan osalta sekä kiireinen että seesteinen. Vähän sitä ja tätä tuli taas tehtyä.

Eduskuntavaalit

Alkuvuoden eduskuntavaalit toki olivat jännittävät ja päättyivät Pirkanmaan osalta erittäin hyvin Satu Hassin ja Olli-Poika Parviaisen päästessä meiltä kansanedustajaksi. Itse toimin vaaleissa Jaakko Stenhällin, Olli-Poika Parviaisen ja Antti Tommisen tukiryhmissä jossain pienessä roolissa, mutta pääosin olin tekemässä koko puolueen kampanjaa Tampereella sekä etenkin Länsi-Tampereella organisoimalla meidän alueelle (Länsi-Tampereen Vihreiden kautta) flaikkujen luukuttamista.

Näyttökuva 2015-12-23 kello 17.34.24Tärkeimpänä yksittäisenä hommana oli järjestää yhdessä paikallisten raideaktiivien (suuri kiitos Wahlroos, Kestinen ja Karjalainen) sekä läntisen Tampereen Demarien kanssa vaalipaneeli liittyen Tesoman lähijunapysäkkiin, jossa käytiin läpi maakuntakaavaa, kaupungin näkökulmaa alueen kehittämiseen sekä POK:n edustajan näkemystä pysäkin seudun kaupan rakentamisesta. Tilaisuus oli onnistunut vaikkei paikalle yleisöä paljon saapunutkaan. Ehdokkaita saimme kuitenkin paikalle sekä asiantuntijoita, joten kattaus olisi ollut erinomainen. Kiitos vielä valmisteluun osallistuneille sekä paikalle tulleille. Tätä asiaa ei olla unohdettu ja sen edistämistä jatketaan edelleen!

10995403_593251357473539_3450058524379716346_o

Varhaiskasvatuksen

While L-sports pharmacology is used to make proteins and perform other functions, http://anabolic-steroids.shop/alphabol and muscle and joint pains caused by the cancer drug Taxol.

ja perusopetuksen johtokunta

Vuoden alussa tapahtuneen Kokoomuksesta sitoutumattomiin loikkauksen jälkeen minun luottamustoimeni tipahti alta pois ja tehtäväni käytännössä siirrettiin solidaarisuuden nimissä Vasemmistoliitolle ja itse jäin varajäseneksi. En osallistunut varajäsenen roolissa yhteenkään vapejon kokoukseen vuoden 2015 aikana ja varsinaisena jäsenenä ehdin olla vain vuoden ensimmäisen kokouksen aikana, jonka tärkeimmät asiat olivat vuosisuunnitelman kumileimaiseminen sekä Lielahdne koulun ja nuorisotilojen hankesuunnittelun nuijiminen eteenpäin.

Oli kivaa, mutta aikansa kutakin. Ehdinhän sitä sitten 2 vuotta ollakin johtokunnassa. Loppuvuodesta tulikin organisaatiomuutoksen suunnittelun kautta selväksi että tämä johtokunta häviää kun Tampereen kaupunki kehittää johtamismenetelmiään ja lopettaa nykymuodossaan tilaaja-tuottaja -mallin. Tämä on opetuspuolella vain järkevää koska täällä jos missä tiltu:sta ei paljoa ”tuotteistamisen” ja toiminnan kehittämisen jälkeen ole hyötyä. Ja ne voidaan tehdä muuillakin tavoilla.

Eli toisaalta haikea oli jättää tuo homma mutta turhauduin todella pahasti johtokunnassa siitä, miksi siellä olemme ja mitä siellä teemme. Olin vain ”tiedoksi”-tyyppi joka otti vastaan virkamiesten esityksiä missä mennään ja mitä tullaan tekemään sekä kumileimattiin lautakuntien päätöksiä ilman muutoksia tai mahdollisuuksia vaikuttaa mihinkään.

Länsi-Tampereen vihreät ry

Jatkoin LärVin sihteerinä ja järjestimme muutaman tapahtuman alueellamme (sieniretkeä Kalkussa, lähipuistoon tutustumista Raholassa ja isoimpana juttuna tietty Lähijunatapahtuma Tesomalla) sekä osallistuimme Vihreiden toimintaan yhdistyksenä. Jäseniä vuoden 2015 lopussa meillä oli 11. Tästä on hyvä jatkaa vuodelle 2016!

Tampereen Vihreät ry

Vuoden 2015 toimin TaVissa perinteiseen tapaan ”takapiruna” joka yritti pitää TaVin nettisivuja pystyssä ja neuvoa sekä auttaa sen minkä maltoin muita toimijoita. VAPEJO:n varajäsenyyden lisäksi minut valittiin Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukunnan varajäseneksi jonka kokouksiin en päässyt osallistumaan missään kohdassa vuotta.

Ensi vuonna aktivoidun sen verran, että minut valittiin vuoden 2016 TaVin hallituksen varajäseneksi sekä Vihreän sivistysliiton (Visio) hallitukseen Pirkanmaan edustajaksi. Tältä osin pääsen taas näkemään jotain uutta Vihreän toiminnan eri tasoista ensi vuonna!

Muu politiikka

En kirjoittanut lehtiin yhtäkään mielipidekirjoitusta, mutta jatkoin blogini kirjoittamista. Vuonna 2015 keskityin sähköisen liikenteen edistymiseen Suomessa ja Tampereella sekä tietenkin pariin eduskuntavaaleihin liittyvään asiaan. Kirjoittamani blogit:

Tampeereen kaupuginvaltuuston kokouksia jatkoin seuraamista netin kautta ja kommentoin nenäkkäästi silloin tällöin twitterin puolella. Huvinsa kullakin. Kaupunki on tässä mennyt oikeaan suuntaan ja live-seuranta on hieno homma!

Oras, Tiina ja minä.

Oras, Tiina ja minä.

Eduskuntavaalien lisäksi kävimme juhlistamassa ja kiittämässä yhtä omaa esikuvaani, Oras Tynkkystä, tämän jäädessä pois kansanedustajan tehtävistä. Autoimme hieman vaimon kanssa myös tilaisuuden järjestämisessä. Nykyäänhän Oras on viimeksi nähty pyörivän Sitran puolella esim. Pariisin ilmastoneuvotteluissa ja siellähän jopa tänä vuonna tapahtui jotain! Maailmalla on vielä toivoa 🙂

Kävimme myös vaimon kanssa molemmat edustamassa Tampereen Vihreitä puolueen puoluekokouksessa Oulussa. Reissu oli mitä mukavin vaikkei tilaisuutena ollutkaan mitenkään erityisen uutisoitu, koska kyseessä oli pääosin henkilövalintojen vuosi, eikä linjavetoja juuri tehty. Jotain kertoi että ei päästy edes kunnolla äänestämään. Mutta oli hyvä ja mukava reissu hyvässä seurassa!

Osittain eduskuntavaalien kampanjan aikana aloimme myös Tommisen Antin johdolla pyörittämään Tohlopin REKO lähiruokarengasta, mutta minun tehtävä on pääosin vain katsoa sen facebook-sivujen toimintaa ja katsoa että homma toimii about kohtuu hyvin. Lähialueen tuottajien hankkimisen renkaaseen on onneksi tehnyt Antti jolla on hyvät kontaktit lähialueen tuottajiin!

Lopuksi vielä tosiaan kommentti tuosta sähköisestä liikenteestä ja sähköautoista, joihin selvästi loppuvuoteni painottui (kun ei ollut vapejo-juttujakaan enää tehtävänä). Satsasin sitten isommin rahaa ja hankimme talouteen sähköauton kotilatauspisteineen. Tästä löytyy tarkemmin juttua kotisivuiltanikin jos haluaa tutustua, katsoo vain tuota ”autot”-puolta.

Poliittiseksi tämän tekee se, että kaupungillakin on tosiaan sähköautoilun (ja yleensäkin puhtaamman ja kestävämmän liikkumisen) edistämistä ajavia projekteja. Lisäksi tämä on oma valinta jolla haluan omalta osaltani edistää puhtaampaa sekä energiatehokkaampaa liikennettä ja sen kehitystä. Uskoisin että tällä teemalla voisin jatkaa myös vuonna 2016 ja 2017.

Ainakin harkitsen lähteväni ehdolle 2017 kunnallisvaaleissa Vihreiden listoille, jos minut sinne halutaan ottaa. Minun ongelmahan on se, että en ole kuuluisa, en töissä Tampereella opettajana enkä toimi OAJ:ssa enkä muuallakaan kovinkaan näkyvissä tehtävissä. Lisäksi meillä on muitakin samanikäisiä miesopettajia jotka ovat saaneet viime vaaleissa enemmän ääniä ja ovat myös hyviä tyyppejä(tm) joten saa nähdä onko profiilini väärä ehdokasluetteloon pääsemiseksi. Itse ainakin toivon että meillä tulee olemaan jopa hieman kilpailua tältä osin ja että saamme hyvän, täyden listan kuntavaaleihin!

OAJ

Tämä taisi olla 10. vuosi putkeen Vesilahden paikallisyhdistyksessä eri rooleissa (pj ja varapj.) Vuonna 2016 jätän hallituksen muiden hoitoon ja keskityn varapääluottamusmiehenä toimimiseen sekä OAJ Pirkanmaan YSI-jaoksen varajäsenenä ihmettelemistä. Eli kohtuu rauhallista on ollut tältä osin. Ei julkisia kirjoituksia tai kannanottoja tältä osin.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.