Eri puolueiden ratikkakanta (vaaliohjelmien mukaan)

Heikki Sairanen kävi läpi Tampereen isoimpien puolueiden kunnallisvaaliohjelmia ja keräsi koosteeksi niistä tiedot sen mukaan mitä niissä sanotaan ratikan rakentamisesta Tampereelle.

Lyhyesti tiivistäen näyttäisi siltä, että:

a) Jos haluaa ratikka Tampereelle, kannattaa äänestää Vihreitä tai Vasemmistoliittoa

b) SDP ja etenkin Kokoomus eivät ole halunneet ottaa vahvasti kantaa ratikan rakentamisen puolesta ja näin ollen puolue voi venkoilla ratikkakantaansa suuntaan jos toiseenkin.

c) Perussuomalaiset eivät ole julkaisseet ohjelmaa (vieläkään), joten on täysin auki mitä mieltä perussuomalaiset Tampereella ratikasta ovat…

Mitä tästä siis voidaan oppia:

Äänestäjien pitäisi tutustua puolueiden ohjelmiinkin (vihreiden löytyy btw täältä: vaaliohjelma (.pdf)) sillä sanoi yksittäinen ehdokas mitä vain, tulee puolue ajamaan kuitenkin kokonaisuutena omaa vaaliohjelmaansa. Ehdokkaalle annettu ääni kun kuitenkin menee myös puolueelle, ei vain yksittäiselle tyypille.

Vain Vasemmistoliitto sekä itseni edustama Vihreät ovat myös selkeästi ja yksiselitteisesti tuomassa ratikkaa Tampereelle valtaosan ehdokkaista kautta, puolueena ja vaaliohjelmansa kautta. Muissa puolueissa pitää tyytyä yksittäisiin selkeästi ratikkaa kannattaviin ehdokkaisiin, joita onneksi löytyy kautta linjan sekä siihen, että kiertäen jätetään selkeä aukko torpata ratikan rakentaminen jos puolueesta siltä tuntuu (joka tietty olisi monen monituisen tutkimuksen, käytännön esimerkin ja teetetyn selvityksen mukaan typerää).

Perussuomalaisten ajamat linjat jäävät tässäkin asiassa epäselviksi, sillä puolue ei ole vielä julkistanut virallisia kantojaan, eli vaaliohjelmaansa. Toivottavasti tämä korjaantuu pian, että ihmiset tietävät mitä äänestävät (tai jättävät äänestämättä).

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.