Virkavapaa ja töihin Lautapelit.fi:lle!

Olen ollut töissä Vesilahden kunnassa opettajana nyt sen n. 14 vuotta. En ole ollut vanhempain-, opinto- tai vuorotteluvapaalla. Työtehtäväni ovat muuttuneet paljon ”pelkästä” tietotekniikan ja fysiikan opettajasta enemmän opettajien tukihenkilöksi tieto- ja viestintätekniikan pedagogisessa käytössä ja samalla eräänlaiseksi ”koulupuolen tietohallintohenkilöksi”. Muutos on ollut mielekäs ja Vesilahti työnantajana joustava.

Noin vuosi takaperin asiat kuitenkin kehittyivät sellaiseen pisteeseen, että Lautapelit.fi alkoi suunnitella ja harkita laajentumista Tampereelle. Satuin tästä kuulemaan ja nyt olemme tilanteessa jossa olen hakenut (ja saanutkin) nykyisestä virastani virkavapaata lukuvuodelle 2018 – 2019 ja siirryn määräiaikaisesti töihin Lautapelit.fi:n palveluksiin Tampereen toimipisteeseen, kokopäiväiseksi myymälävastaavaksi.

Hyppäys on iso nykyisestä hommasta ”kaupan sedäksi”, mutta uskoisin että osaamiseni lautapelien rintamalla sekä opettajan taustani antaa kyllä aika hyvän pohjan pärjätä tehtävässä. Toki muutos jännittää mutta odotan kesää jo innolla.

Lautapelit.fi kauppa avautuu jo 19.4.2018 Ratinan kauppakeskuksessa (sen avajaispäivänä siis). Itse hyppään puikkoihin sitten kouluvuoden päätteeksi, heti kesäkuun alusta, joten kesälomat jää pitämättä. Ainakin sitä jään kaipaamaan opettajan hommista, eli pitkiä kesälomia 🙂

Lautapelit.fi liike sijaitsee ykköskerroksessa Ratinan stadionin kupeessa, Clas Ohlsonin ja BR-lelujen vieressä.

Mutta vielä on reilut 60 työpäivää edessä Vesilahdella ennen kesäkuuta ja uusia hommia!

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.