Delfiinipeli

Pelin kehitysvaihe

Peli on beta-vaiheessa ja pelikokemuksia ja säätämistä on tehty jonkin verran. Pelejä ilman omaa paikallaoloa ei silti ole vielä tarpeeksi, joten tämä pitäisi saada nyt sellaiseen kuosiin että voisi lähettää peliä maailmalle kokeiltavaksi.

Peli on muotoutunut vähitellen perhepeliksi ja viimeisimpään versioon lisäsin myös erilliset liikekortit joiden mukaan delfiinejä liikutellaan. Tavoite on ollut pitää peli mahdollisimman teemaan sopivana ja sellaisena että tehdyt valinnat pelimekaniikoissa olisivat ”järkeviä”. Liikekorttien käyttö on hieman siinä rajoilla, mutta testauksessa huomattiin miten liika valinnan vapaus söi pelin mielekkyyttä (liikaa vaihtoehtoja -> ei selkeä sekä sitten oli aina ”liian selvä” ratkaisu seuraavaksi liikkeeksi).

Noh, kompromisseja pitää tehdä ja peli on vielä vahvasti kehitteillä.

Vielä kun löytäisi puisia delfiinejä 🙂

Pelin idea

Idean sain siitä että halusin tehdä heksapohjaisen avaruustaistelupelin jossa olisi jollain tasolla Newtoniaaninen lentomekanismi. Tätä säätäessäni aloin pohtimaan miten muuten tätä samankaltaista mallia on käytetty muissa pelityypeissä.

Samalla aloin pohtimaan miten tämän saisi vaikka veden alla tapahtuvaan liikkeeseen siirrettyä ja mietin kalaparvea joka väistelee metsästäviä delfiinejä tai hylkeitä isossa ryppäässä. Miten ne voisivat liikkua ja saisiko siitä pelin.

No sitten väsäsin perussäännöt delfiinien (pelaajat) liikkumisille ja kalaparven logiikalle sekä sille mistä pelissä on kyse.

Pelissähän on siis kyse siitä, että pelaajat ovat delfiinejä ja yrittävät tosiaan syödä mahansa täyteen parvessa olevia kaloja. Parvi kuitenkin hämää delfiinejä pyörimisellään siten, etteivät pelaajat oikein tiedä (syöksyessään parven läpi) mitä suuhunsa saavatkaan, yhden kalan vai meressä olevan roskan.

Pelissä on yritetty siis saada mukaan parven käyttäytymistä, väistelyä ja hieman ”kaikuluotaamista” ja parven läpi singahtelua.

Pelin komponentit

  • 12 delfiinikorttia (joihin kerätään syödyt kalat ja merkataan käytetyt syöksyt)
  • 54 liikekorttia (jossa liikeohjeet ja -vaihtoehdot)
  • 4 puista delfiiniä
  • 37 Parvimerkkiä joiden toisella puolella joko roska tai 1-3 kalaa
  • 1 Sääntölappu (5 x A5)
  • 1 Heksakartta
  • 1 Vuoromerkki/ensimmäinen pelaaja

Pelin ohjeet

Ohjeet .pdf -muodossa: Delfiinipeli (versio: 1.4, heinäkuu 2014)

Kuvia pelistä