Politiikan (ja ay-toiminnan) vuosi 2018

Vuosi 2018 oli politiikan osalta hieman välivuosi (presidentinvaaleista huolimatta), joskin ay-puolella oli toimintaa ja tekemistä tavalliseen tapaan paljon.

Kesän jälkeen en myöskään pystynyt olemaan aivan yhtä aktiivisesti mukana Vihreässä politiikassa kuin olisin halunnut, kiitos muuttuneiden työkuvioiden. Päätin tietoisesti satsata aikana OAJ:n ja Lautakunta-podcastin puolelle, jotta voin sitten kunnialla jättää ne pestit vuoden vaihtuessa.

Tampereen Vihreät ja Länsi-Tampereen Vihreät

Jatkoin Tavin puheenjohtajana nyt ensimmäistä kokonaista kauttani ja kuten yllä mainitsin, jouduin tukeutumaan vahvasti toisen puheenjohtajan, eli Olga Haapa-Ahon, aktiivisuuteen Tavin luotsaamisessa vuoden vaiheiden läpi. Lärvissä taasen toimin tuttuun tapaan sihteerinä Tiinan jatkaessa puheenjohtajana. Lärvin toiminta pysyi pienenä, mutta se oli myös tarkoituskin.

Koska tammikuun pressanvaalien jälkeen vuoden aikana ei ollut muita vaaleja, keskityimme yhdistyksen toiminnan kehittämiseen (mm. strategiatyö), puoluekokoukseen ja Tavin 30v juhlien järjestämiseen. Myös yhteistyötä valtuustoryhmän kanssa pyrittiin kehittämään eteenpäin.

Tampere oli mukana myös juuri julkaistun Vihreiden kaupunkivision (pdf) tekemisessä. Vihreän valtuustoryhmän kooste vuodesta 2018 julkaistaan myös pian, joten tarkempaa tarinaa Vihreästä toiminnasta Tampereella voi lukea siitä, kunhan se julkaistaan 🙂

Toimin myös Vihreän sivistysliiton (Visio) hallituksessa Pirkanmaan edustajana. Vision toiminnassa on ollut hyvä nähdä, miten pienillä resursseilla pyöritettävä ajatuspaja ja sivistysliike toimii hienosti. Vision hallitustyö on ollut motivoivaa ja mielenkiintoista.

Tampereen Infra liikelaitoksen johtokunta

Vaalien jälkeen luottamustehtäväjaossa sain varsinaisen jäsenen paikkaa Infra liikelaitoksen johtokuntaan, sillä lautakuntatason paikoille ei vaalituloksellani ollut

la capacità di conoscere i recettori GABA 5, che possono aumentare l’umore e il benessere generale. letrozolo Gli additivi Hard Rock hanno progettato questo componente aggiuntivo per il livello successivo di Androvar. A causa della sua efficacia, è inteso solo per utenti anabolizzanti avanzati. Il feedback sulla trinità anabolica era molto forte e anche la sua efficacia avrebbe avuto pochi effetti collaterali.

mitään asiaa.

Ensimmäisten kokousten ja Infran toimintaan tutustumisen jälkeen kyseessä on mielenkiintoinen pesti. Infrassa pyrin vaikuttamaan omalta osaltani raskaan kaluston siirtymisessä biopolttoaineisiin, henkilöautojen osalta mahdollisuuksien mukaan sähkö- ja kaasuautoihin ja siihen, että Infran toiminnassa muutoinkin pyritään talouden lisäksi huomioimaan ilmasto- ja ympäristökysymyksiä ihan käytännön tasolla, eikä vain strategioissa ja kuolleina kirjaimina pdf-tiedostoissa.

Infran kohtaloa on todella mielenkiintoista seurata johtokuntatasolla ja osallistua sen päätöksentekoon (mitä nyt johtokunnan jäsenellä päätöksentekovaltaa on). Infran kohtalo on edelleen auki, vaikka on tehty suuri valmistelutyö sen yhtiöittämiseksi virkamieskoneiston ja Infran johdon osalta. 2019 tästäkin varmaan saadaan lopullisia päätöksiä.

Blogikirjoitukset

Sain kirjoitettua Aamulehteen muutaman mielipidekirjoituksen, pääosin sähköautoilusta. Kirjoittamani blogit ja mielipidekirjoitukset:

Tampeereen kaupuginvaltuuston kokouksia jatkoin seuraamista netin kautta ja kommentoin nenäkkäästi silloin tällöin twitterin puolella. Huvinsa kullakin. Live-seuranta on edelleen hieno ja oleellinen juttu Tampereen kaupungilta!

OAJ

Siirryin jokunen vuosi sitten syrjään Vesilahden paikallistyhdistyksen toiminnasta seudulliseen toimintaan ja toimin vuodet 2017-2018 OAJ Pirkanmaan YSI-jaoksen puheenjohtajana. Se on avannut tien päästä seuraamaan ja olemaan mukana OAJ Pirkanmaan alueyhdistyksen toiminnassa huomattavasti aktiivisemmassa roolissa.

OAJ Pirkanmaan toiminta onkin työllistänyt minua huomattavasti työvaliokunnan, jaoksen ja itse hallituksen kokousten muodossa, mitä aluksi odotin. Työ on ollut mielekästä ja mielenkiintoista. Vuonna 2018 tärkein tehtäväni oli kesän jälkeen saada jatkaja jaokselle ja sen toiminnalle.

Työpaikkakuvioitteni muututtua radikaalisti, en enää ole 1.1.2019 alkaen OAJ:n jäsen, joten en hakenut jatkopestiä tehtävääni tai hakeutunut OAJ:n puolella mihinkään tehtävään, vaikka tällaisiakin mietteitä itselläni jossain kohtaa oli.

Kiitos kaikille opettajille ja OAJ-aktiiveille menneistä vuosista. Moikkaillaan kun tavataan! Tekemistä OAJ:lla riittää niin paikallisella kuin valtionkin tasolla.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.